Kokemuksia talvipyöräilystä

 

Viime kesänä löysin uuden harrastuksen, maastopyöräilyn. Maastopyöräilyn vauhti ja pelonsekaiset onnen tunteet juurakoissa ja kivien väliköissä veivät minut mukanaan. Loistavan maastopyöräkesän jäljiltä päätin pyöräillä kerran kuukaudessa läpi talven, maastossa. Aiempi kokemus talvipyöräilystä oli ajasta ennen lapsia- eli lähes viime vuosituhannelta. Silloinkin pyöräilin ainoastaan turvallisesti asfaltilla työmatkoja.

 

 

Talvipyöräilyn suurin haaste kiteytyi aluksi säähän sopivaan varustukseen. Pyörää ei voi maastoon lähtiessä vaihtaa, mutta muuta varustelua voi pohdiskella loputtomasti.  Katsella säätietoja, pohtia maastolenkin rasittavuutta, miten kylmä ilma vaikuttaa vaatteiden määrään? Jäätyvätkö varpaat, entä millaiset hansikkaat? Millainen hattu, trikoopipo, kypärämyssy vai mitä kypärän alle? Ja tietysti kaiken tulisi olla vedenpitävää, hengittävää ja tietysti sävy sävyyn huomioiden myös pyörän ja poljinten väritys. 

 

Omalla kohdallani parhaimmaksi osoittautui monien yritysten ja erheiden kautta kerrospukeutuminen ja hieman vähemmän vaatetta, kun lähtiessä ulos ajattelin laittaa. Alimmaksi laitoin paksut henkselipyörätrikoot ja päällä kuoripuvun. Kypärän alle valikoitui fleece kypärämyssy, joka lämmitti hyvin poskia ja kaulaa. Käsiin löytyivät vanhat joustavat lasketteluhansikkaat. Kenkäasia löysi uomansa vasta Saimaan jäällä pyöräillessä. Ehdottomasti sopivimmat kengät retkipyöräilyyn flättipolkimilla olivat Icebugit; pohja kova, karvaa sisällä ja haastavissa paikoissa kengän piikit auttoivat mukavasti pyörää taluttaessa liukkaalla jääpinnalla. Lopulta värillä ei ollut väliä varusteiden kanssa vaan käytännöllisyys saneli reunaehdot pukeutumiselle. Myös vanha kunnon villasukka toimi hyvin juomapullon ympärillä pitäen taukomehun varmasti lämpimänä.

 

 

Talvipyöräilyn ehdottomasti parasta antia oli polkujen ajamisen helppous. Kivikot ja juurakot olivat muuttuneet mukavan pehmoiseksi poluksi, tosin kapeammaksi. Kapea polu-ura antoi keskivartalolle hyvää treeniä, koska kovan polun laidoilla vaani pehmeä valkoinen lumi, johon matkanteko hidastui. Kovalla polulla maastopyörän nastat purivat hienosti ja ylämäissä tuli lisää pitoa. Raskaita olivat taas lenkit suojasäällä, silloin kaipasin fatbiken paksua rengasta sekä haaveissa kiilsi jo sähköavusteisuus.

 

Kaikkinensa- jokaisena vuoden kuukautena olen maastopyöräilyt, ja kaikissa vuodenajoissa on haasteensa ja viehätyksensä. Kuitenkin kevät on aina uuden alku. Aurinko lämmittää jo ihanasti ja Saimaan rannoilta ovat kohta lumet sulaneet. Uusi maastopyöräkausi on alkamassa. Taidanpa viedä pyörän keväthuoltoon ja ryhdyn suunnittelemaan kesän pyöräretkiä 🙂

 

Mari

– luontoliikunnan nautiskelija-