JOULUN HERKKULAHJAKASSI Persoonallisesti JOULUHERKKUJA 🤶🎄– Makumatka siniselle Saimaalle! Herkkulahjakassin tuotteet ja tuottajat vaihtuvat vuosittain. Laadukkaat raaka-aineet ja lähituotteet tulevat pientuottajilta Saimaan puhtaasta luonnosta. Arvostamme paikallisuutta ja yritysyhteistyötä. ♥️ …
Etelä-Karjalan seudulta löytyy paljon tekemistä ja Saimaan kaunista luontoa! Lappeenrantaan sekä Imatralle matkustaa esimerkiksi pääkaupunkiseudulta muutamassa tunnissa junalla, bussilla tai autolla. Saimaalta löytyy upeita luontoreittejä luonnon ihasteluun, herkullisia …
Syyslomalla hiihdetään jo! Imatran Ensilumenlatu avautuu 19.10.2023 Eteläisen Suomen aikaisin ensilumenlatu aukeaa perinteisesti Imatran Ukonniemeen. Latuprofiili sisältää vaihtelevaa maastoa, tiukkoja nousuja sekä vauhdikkaita laskuja, joista muodostuu hyvät harjoitteluolosuhteet eri …
Tämän artikkelin on kirjoittanut Kielomäen Tilan emäntä Anu Tämä on ihan mahdollista! Kesä 2021 oli taas omanlaisensa, se jää muistoihin oikein kunnon hellekesänä. Mehiläistarhauksen kannalta kesä oli aivan eri …
JOKIMELONTAPISTE sijaitsee kolmen kunnan rajamailla, Sulkava. Puumala ja Ruokolahti. Jokimelontapisteen kontti sijaitsee Pienen Jukajärven rannalla, josta voit vuokrata omatoimimelojana kalustoa. Järjestämme myös ohjattuja melontaretkiä. Jokimelontapisteeltä pääset kätevästi melomaan suoraan …
Jatka lukemista ”JOKIMELONTAPISTE – VUOKRAA kajakki tai kanootti”
TERVETULOA PYÖRÄILIJÄ Discover Saimaa kuuluu mukaan Welcome Cyclist järjestöön. Tervetuloa pyöräilijä -tunnus (Welcome cyclist) on suunniteltu helpottamaan pyöräilijän elämää silloin, kun hän etsii itselleen sopivia palveluita: niitä paikkoja ja …
Tule Saimaalle ja vuokraa kajakki tai kanootti. Meillä on kalustoa 13 henkilölle. Jokimelontapisteemme sijaitsee Lieviskässä, Lieviskänjoen alussa, josta voi myös vuokrata kalustoa omatoimimelojat. Järjestämme myös kuljetuspalveluita, jos haluaa lähteä melomaan …
Talviuinnin on kovassa suosiossa nyt, sillä ne hyvänolon tunteet ja terveysvaikutukset, jotka sen seurauksena syntyvät ovat huikeat. Avannossa käynti on mieltä ja kehoa virkistävä terveysliikuntalaji. Talviuintikausi on onneksi pitkä …
OAC:n @Skinbased liukulumisukset ovat eräsuksien ja lumikenkien välimuoto. Skinbased liukulumisukset ovat erittäin helppo ja huoleton tapa liikkua luonnossa. Parasta suksissa on niiden vaivattomuus ja karvapohjien ansiosta pääset kätevästi mäet …
MISSIO Tarjoamme vieraillemme uusia kokemuksia ja hyvää oloa elämyksien parissa sekä uusia oivalluksia luonnosta. VISIO Tulevaisuuden visio on vieraiden odotusten täyttyminen tai jopa ylittyminen luontokokemuksien parissa. Laajentaa Discover Saimaan elämykset Saimaan …
Discover Saimaa
Y-tunnus 2497697-2
Kiitos yhteydenotosta, vastaamme mahdollisimman pian.
VERKKOLASKUTUSOSOITE /Tarude tmi
Y-tunnus: 2497697-2
E-laskuosoite: 003724976972
Välittäjätunnus: OKOYFIHH
Puh. +358 41 313 6868
Varpasaarenpolku 12
55120 Imatra
C/o Vuoksen Kalastuspuisto
Yrityksemme vastaanottaa ainoastaan verkkolaskuja, eikä paperilaskuja käsitellä.
Tarvittaessa laskut voi lähettää sähköpostitse PDF-muodossa osoitteeseen info@discoversaimaa.fi
