Menu
Discover_saimaa_talvi

Vieraiden kertomuksia

Kuutamoretki liukulumikengillä
Täydenkuun retki

 

Illan jo hämmärtyessä ja taivaankannen tummuessa oli sopiva aika lähteä kuutamoretkelle täysin uusilla tuttavuuksilla, liukulumikengillä. Liukulumikengät vaikuttivat leppoisilta ja rennoilta valinnoilta liikuntaa aloittaessa pitkän sairasloman jälkeen. Liukulumikenkien vaivattomuus ja helppous, liikkumisen pehmeys sekä rauhallinen tahti tuntuivat sopivalta vaikean selkäkipujakson jälkeen.

 

Nämä alkuajatukset osuivat täydellisesti kohdilleen. Tähtitaivaan alla leppoisalla retkivauhdilla kipuselkä sai lempeää liikettä. Sukset olivat helppo säätää ja saada jalkaan kiinni omaan pehmeä pohjaiseen kenkään. Etenimme Saimaan järven jäällä lähellä rantoja. Osa retkiporukasta puikahteli välillä rannan puolella. Liukulumikengillä eteneminen voi olla rauhallista nautiskelua tai sitten halutessaan hien saa pintaan nousukarvojen kanssa kiivetessä rinteitä. Myös laskut onnistuvat teräskanttien avulla telemark-käännöstä mukaillen.

 

Retken kruunasi nuotiomakkarat, ja aina niin piristävät nuotiopiiri keskustelut. Makkara ja tee maistuivat mainiolle pienessä pakkassäässä.

 

Loppumatka menikin leppoisasti kuun valaisemalla Saimaan jäällä. Harmillisesti yön revontulinäytös jäi näkemättä, mutta kenties ensi kerralla jatkamme matkaa yöhön niin saamme nauttia taivaan tarjoamasta valoshowsta.

 

OAC liukulumikengät
OAC:n liukulumikengillä on kätevää liikkua umpihangessa.

 

Nuotiotulen loimua Saimaalla
Nuotiotulen loimua.
Latua pitkin ladun on vanki, vapaa vain on umpihanki.
Hiihtovaellus Etelä-Karjalassa liukulumikengillä

Liukulumikenkä puuhailua metsässä ja vesistöillä.

 

Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Tuttu aloituslause tutusta kirjasta. Mutta kun suokuokka on yhdyssana, niin kirjasarja olisi varmaan saanut toisenlaisen tulkinnan tuolla tavalla. Mutta tuoreempiakin mysteereitä on. Liukulumikenkä, liukulumikenkä. Lukija pohtikoon.

 

Sain lainaksi liukulumikengät ja lainataakkaa kasvatin laina-ahkiolla. Autokyytikin vielä tarjoutui kohti 40 min ajomatkan päässä tarjoutuvaan hiljaisuuteen yhdistettynä pilvisyyden tarjoamaan päivän kestävään siniseen hetkeen. Ainakin se siltä tuntui; jälkikäteen.

 

Kengiksi valitsin vaelluskengät, koska ne sai helpoiten siteisiin kiinni. Nilkkatuki on tärkeä. Kenkien pohjan olisi kuitenkin syytä olla notkea, jolloin sidekin pystyy toimimaan oikein. Jäykkä pohja ei sitä tee. Siteet on räikkäkiristyksellä, joten ne saa helposti tiukalle. Avaamista helpotti yksinkertainen lukituksenvapautin. 

 

Samantyyppistä kiinnitystapaa käyttää mm. TSL lumikengissään. Sauvat kannattaa olla hieman pidemmät kuin sauvakävelyn kriteerit määrittävät. Liikutaanhan kuitenkin umpihangessa, jolloin se sompa saattaa tavoitella hyvinkin matalia syvyyksiä, ehkä turpeeseen saakka.

 

Pakkanen narisi päkiän alla kun kannoin liukulumikengät autosta kauemmas. Nuuhkin siemauksen pakkasilmaa, kun kohosin siteiden kiinnityksen jälkeen. Ilma tuoksui, noh juuri sille pakkasilmalle. Pukkasin itseni liikkeelle kohti umpihankea. 

 

Runoa mukaillen: Latua pitkin ladun on vanki; vapaa vain on umpihanki. Ensimmäisessä laskussa kohti järveä ei vauhti vielä hirvittänyt. Ahkiokin perässä piti siitä huolen omalta osaltaan. Osa kuului liukulumikenkien pohjassa oleviin mohair-nousukarvoihin. Järven selällä pääsikin sitten siihen nimenmukaiseen liikkumiseen eli liukumaan lumikengällä. Nopeasti pääsin perille oikeasta hiihto/ liukutavasta. 

 

Hanki upotti järvellä noin 10 cm ja se helpotti liikkumista. Rytmikkään liikkeen löytää helposti. Niillä liikkuminen on kuin hiihtäisi metsäsuksilla.. Tai no ainakin siihen asti kunnes kohtaa järvellä vettä hangen alta. Kuten kävi. Hölmöyttäni nostin kastuneen liukulumikengän heti pois hangesta ja samalla siihen jäätyi läjä lunta. Vihje: Jos joudut vesistöllä kosteuden kanssa talvella tekemisiin, niin pidä liukulumikenkä tai suksi hangen alla, kunnes kosteus on ohitettu. Tällä tavoin ei pohja jäädy.

 

Järvien ylityksen jälkeen oli termarin aika ja pohjien puhdistus. Ei puukolla! Sopivin väline lienee jääraappa tai miksipä ei koko lumiharja. Hetken hengähdys ja pääsinkin hyökkäämään umpihankiseen ylämäkeen. Mohairpohja toimi kuten pitikin. Kädet pääsi helpommalla kun pohjan pitoon pystyi luottamaan. Eipä lipsuteltu vaan tasaisella, mutta rytmikkäällä hiihdolla koetin päästä eteenpäin ennen kuin linssit on huurussa. Vaan niinpä ei käynyt. Mukavan lämmin oli kokoajan eikä liukulumikenkien kanssa tarvinnut kroppaa ahdistukseen saakka kiusata. Ahkio yritti parhaansa mukaan jarruttaa menoa. Syykin selvisi. Sen pohja jäi saikkatauolla raappaamatta. Ei se mitään.

 

Pian reissun tavoitekkin siinti silmissä. Koukattiin ohikulussa korsuun. Tulet kaminaan ja jo kohta tasainen rauhoittava humina täytti hirsisen majan matalan. Puita oli mukana ja sytykkeitä hatullinen, niin tulenjumalakin oli suosiollinen. Luonnossa se ruokakin maistuu paremmalta. Pääateria oli makkaraa ja jälkiruuaksi munkkeja. Termarissakin oli vielä tilkka hunajateetä. Tämän jälkeen uni ilmoitti itsestään. Vähänkuin auton keltainen varoitusvalo. Eipä odoteltu punaista valoa, koska ilta alkoi kiristämään otettaan ja siirtymään voitolle valonmäärästä päivänkulussa. Oli aika otsalampun.

 

Odotin paluuladun tuomaa helpotusta, mutta pieni yllätys oli kun nousukarvat ottikin hieman kiinni. Loivaan alamäkeen pienet hiihtoliikeet helpotti. En kokeillut alamäkihiihtoa ilman ahkiota. Paluu järvelle sujui leppoisasti luistatellen. Järvellä ei kohdattu kosteikkoja, ei edes silloin kun pysähdyttiin. Oli hiljaista. Vain oma sydän teki kuuluvaa työtään. Mittasin desibelit. 4db. Ja tuo kaikki on tarjolla vain 40min ajomatkan päässä Imatran talousalueelta.

 

Kaikki loppuu aikanaan. Hyväkin. Lumet ja jäät vielä kevyesti pois liukulumikengistä ennen takakonttiin laittoa. No mitä jäi taskuun päivästä. Omalta kohdaltani päivä ei jäänyt vain kokeiluksi vaan siirtynen käyttäjäksi. Liukulumikenkiä voi huoletta verrata lumikenkiin, mutta niillä voi liikkumista nopeuttaa luistattamalla kuten suksia. Niitä voi verrata myös suksiin, mutta tietyillä keleillä ne ovat hitaammat. Jalkineiksi sopii samat jalkineet kuin lumikenkiinkin. Sauvat tuo liikkumiseen turvaa, tehoa ja illanpäätteksi myös tukea. 

 

Vielä kun markkinahinta hieman laskee, niin liukulumikenkä löytää tiensä monen ulkoilmaihmisen talonseinustalle. Ainakin yhden osoitteen jo tiedän.

 

Onnistuneeseen päivää kuluu myös hyvä eväät ja hyvä seura. Joskus on kuitenkin lupsakkaa liikkua siinä maailman parhaassa seurassa eli yksin.

 

t. jyrki K

 

Hiihtovaellus Etelä-Karjalassa liukulumikengillä
Jukajärven ympäristö on kuin olisi oikeassa erämaassa. Kesät talvet sama fiilis.

 

OAC karvapohjasukset
Liukulumikengät eli toiselta nimeltään karvapohjasukset.
Kaminan lämmitystä.
Kamina lämmittää korsun. Tunnelma on ainutlaatuista.
Otsalampun valossa on kiva seikkailla.
Otsalampun valossa on kiva seikkailla. Blue moment.
Hiljaisuus luonnossa kulkiessa
Hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Oletko koskaan vain kuunnellut hiljaisuutta? Näillä desibeleillä se onnistui loistavasti.
Talvinen liukulumikenkäretki Etelä-Karjalassa.
Otsalampun valossa on eksoottista kulkea järven jäitä ja metsiköitä.
Lemmenjoen kullankaivuuretki
Lemmenjoen ruska-ajan kullankaivuu

Olen viiskymppinen ja metsissä lapsena paljon kuljeskellut. Lappi on aina kiehtonut, mutta toistaiseksi oli vaellus jänkhällä jäänyt toteutumatta. Tarude Travelsin avittamana löysi kadoksissa ollut vaeltajaminä, teltassanukkujaminä ja kullankaivajaminä tärkeän puuttuneen Lapin palasensa.

Reissuun lähdin ystävän ehdotuksesta ja valmiiksi järjestetty matka sopi hyvin kiireiseen syksyyn, muuhun ei olisi ehtinyt. Syyskuun alussa suuntasin Inariin, jossa yövyimme perinteikkäässä Kultahovin hotellissa Juutuanjoen kosken äärellä. Perheyrityksen pyörittämässä hotellissa nautittu illallinen lukeutuu omassa kokemuksessani aivan parhaisiin, juuri sopivasti kypsennettyä tuoretta rautua…ja jälkiruuaksi käsittämättömän herkullinen koivunlehdelle maistuva makuelämys nimeltä savusauna. Mikä alku!

Seuraavana aamuna testikävely vaelluskengillä, rinkan pakkaus, kantamusten tarkistus ja viimeinen karsintakierros, ja sitten tositoimiin. Juu, kuusen alla nukutaan, kehuskelin veneenkuljettajalle, jonka kyydissä matkasimme alkumatkan Lemmenjokea pitkin. Hän lupasi minulle paljonkin kultaa, jos onnistuisin löytämään sen kuusen. Lupaava alku, ajattelin, mutta ei, minä hölmö etelän turisti, täällähän ei kuusia kasva.

Venematka Lemmenjoella, plus viisi astetta, komea ruska ja veneen ohjaimissa Lapin James Bond. Kovaa mentiin. Nenä kohmeissa lähdimme vesiputouksen juurelta tarpomaan kohti erämaata pakkaukset selässä. Ensimmäinen jyrkkä nousu laittoi mukavasti veren kiertämään ja siitä se sitten lähti rullaamaan. Löytyi metsäflow, upeat värit, hiljaisuus, vieressä virtasi tunturipuro, josta saattoi kahmaista raikasta juotavaa. Tuttavalliset kuukkelit seurasivat vaellusporukkaamme. Illansuussa saavuimme kansallispuiston taukopaikalle. Sinne oli, luulin jo täysin ihmisvapaasta metsästä, löytänyt moni muukin vaeltaja. Telttoja oli kymmenkunta, nuotiolla nautittiin herkullinen kuivalihasta valmistettu illallinen, vaihdettiin kuulumiset ja sitten pehkuihin. Yö teltassa lämpimässä makuupussissa, solisevan tunturipuron äärellä, avot! Ensi kerraksi hankin vielä ilmatäytteisen patjan, niin kelpaa jopa käännellä kylkeä.

Aamupuuron vahvistamana jatkui vaellus syvälle erämaahan kohti kultaa ja kimallusta. Matkalla näimme hylättyjä valtauksia vanhoine erämökkeineen, puron reunalla tarkoin syödyn poron raadon. Ruokailija oli onneksemme jo siirtynyt kauemmas sulattelemaan, toivottavasti vatsa kylläisenä… ei vaan, taisi olla jo vanhempi raato. Matkan varrelta saattoi poimia suuhun variksenmarjaa, puolukkaa ja juolukkaa, erityisen mukavasti tämä toimi tunturille noustessa, kun ei tarvinnut kantamuksineen edes kumartua.

Näimme tunturin laella ihmeellisen lentokentän. Vierailimme erämaakirjastossa, joka maagisuudessaan lyö vertoja jopa muinaiselle Alexandrian kirjastolle. Vaelsimme, hengähdimme ja voi että miten hyvältä lämmin kahvi ja pala suklaata siinä välissä maistuikin. Ihaillessamme tunturilta avautui huikeita ruskan sävyttämiä näkymiä kauas eri ilmansuuntiin, vahva tunne että nyt oltiin eittämättä oikeassa paikassa. Päätimme kuitenkin jatkaa ja iltapäivällä saavuimme valtaukselle. Siellä tapasimme aidon kullankaivajan, jonka opastuksella kaivoimme ja huuhdoimme. Pimeässä illassa saunoimme, kastauduimme tunturipurossa ja tämän kruunasi vielä kullankaivajan tunnelmallisessa mökissä nautittu viiden tähden illallinen, villiyrtein maustettua riekkoa, poroa…mikä nautinto, mikä elämys! Ja niin, löytämäni kullat, ne taisin suunnilleen menettää illan korttipeleissä. Niinhän siinä perinteisesti kuuluukin käydä.

Kulta ja rikastuminen ei taida myöskään olla Lemmenjoen kansallispuistossa edelleen toimivien harvojen kaivajien päämotiivi, kultaa edelleen löytyy pieninä hippusina, mutta jopa pullojen kerääminen lienee tuottoisampaa. Kullankaivuu alkoi Lemmenjoella 1870-luvulla ja saavutti huippukautensa 1940-1950-luvuilla. Tuolloin alueelta löytyi jokunen suurempikin hippu ja kaivajia vieraili alueella julkkiksia ja valtioiden ylintä johtoa myöden. Tänä päivänä kaivaminen jatkuu enää harvoilla kaivauksilla, lähinnä kulttuurisena muistumana. Eletään lumesta lumeen erakkoelämää, asutaan pienissä mökeissä lähes omavaraisena ja luonnon ehdoilla. Lomailemaan tänne ei kuitenkaan tulla, lapiolla on kaivettava 30 kuutiota vuodessa, jotta saa valtauksensa säilyttää. Alueella aiemmin tapahtunut konekaivuu on nyt kielletty ja sen muokkaamat alueet maisemoidaan entiselleen.

Kolmantena päivänä jatkui vaellus, yli tunturien ja ohitse jo talviteloille laitettujen kultavaltausten. Taianomainen oli näky kun porojen juostessa tunturin harjanteella, ja yhä mukavammilta tuntuivat myös pienet tauot. Kävelymatkaa kertyi päivittäin noin kymmenkunta kilometriä. Enemmänkin olisi jaksanut, mutta tällä määrällä ehti sopivasti hengittää sisään tätä suurta elämystä ja luonnon rauhaa, samalla pohtia vähäsen myös syntyjä syviä.

Viimeisenä yönä majoituimme autiotupaan. Taas saunottiin, kylvettiin purossa ja illalla paisteltiin lettuja, nam! Tuvassa nukuttiin vierivieressä siskonpetissä, me ja toinen porukka, seitsemän iloista naista. Lämmin oli ja hauskaa. Aamulla jättäydyin hieman haikein mielin porukassa hännille nautiskelemaan, mikä onni saada olla tällä, mieli lepää, olo senkun vahvistuu, henki kulkee ja rinkka, sekin kulkee jo keveästi matkassa, kaikki mitä tarvitsee, ei mitään muuta. Tätä voisi jatkaa pidempäänkin ja niin tehdään – ensi vuonna uusiksi.

Matkan onnistumisesta suuri kiitos Tarude Travelsille, joka kokemuksen, taidon ja paikallisten tahojen kanssa verkostoitumisen ansiosta, saattoi tehdä matkasta kaiken tämän. Pääsin kokemaan Lappia ja sen taikaa parhaimmillaan, näkemää ihmeellisiä paikkoja, ja siihen päälle vielä nuo ikimuistoiset gastronomiset elämykset ja ihan paras matkaseura… Oli upeaa ja helppoa kerrankin voida saapua paikalle kädet heiluen, turvallisin mielin heittäytyä nauttia ja kokea!

Kullankaivantaa Lemmenjoella
Kullankaivantaa
Lemmenjoen venekuljetus
Lemmenjoen ainutlaatuinen venekuljetus
Melontaretki Lieviskäjoelle
Ruokolahden melontareittii

Olin kesäkuun alussa Discover Saimaan melontaretkellä Lieviskäjoella. Aikaisempaa melontakokemusta minulta ei löydy, mutta retken jälkeen tuli olo, että kerta ei jää viimeisekseni. Ennen melomista meille kerrottiin turvallisuusasioista sekä neuvottiin oikeaa melontatekniikkaa, jolloin näin ensikertalaisenkin olisi helpompi meloa ja keskittyä uskomattomiin maisemiin matkan varrella.

Melontaretki Saimaa
Kevyesti virtaava Lieviskäjoki kuljettaa mukavasti eteenpäin.

Melominen oli yllättävän helppoa ja oikeasta tekniikasta sai melko nopeasti kiinni. Ennen itse Lieviskäjoelle pääsyä oli aloittelevalle melojalle raskaampia järviosuuksia, jolloin käsi- ja selkälihakset saivat pientä treeniä.

 

Itse Lieviskäjoelle saavuttaessa maisemat olivat henkeäsalpaavat. Tuntui, kuin olisi ollut jossain elokuvassa, koska luonto ympärillämme oli uskomattoman kaunis. Auringonpaiste taivaalta, pitkä vehreä vesikasvillisuus ja kirkas vesi loivat kauniin kokonaisuuden, jossa oli ilo meloa.

 

Hetken melottua Lieviskäjokea pitkin mutkan takana paljastui pieni poukama, missä pidimme tauon. Tauon aikana pääsimme veljeni kanssa pulahtamaan raikkaaseen Lieviskänjokeen. Söimme maittavat eväät taukomme aikana, jotta jaksaisimme samalla energialla vielä melonretken loppuun asti.

 

Melontaa Lieviskäjoella
Tauon aikana on ihana pulahtaa Lieviskäjoen raikkaaseen veteen

Virkistävän tauon jälkeen jatkoimme upean kaunista reittiä pitkin. Itse tykkäsin eniten kapeista ja samalla kauniista jokiosuuksista, joissa pystyimme samalla bongailemaan lintuja ja jopa kesän ensimmäisiä perhosia. Meitä viihdyttivät myös kauniit sudenkorennot, jotka tykkäsivät tulla kajakkimme päälle ottamaan aurinkoa.

 

Kokonaisuudessa retki oli upea. Koin, että ensikertalaiselle retki oli sopiva ja järvi osuudet toivat mukavaa haastetta. Kuitenkin joki osuudet olivat mielestäni parhaita, koska niissä joen mukavasti kuljettava virta oli apuna. Tämä mahdollisti maisemien ihailun sekä rentoutumisen luonnon helmassa.

melojat Lieviskäjoella

-Peppi

Saimaan saaristoreitti pyöräillen

Kesä on ehtinyt huomaamatta jo pitkälle, koulujen alkuun on enää muutama viikko. Omat lomat on jo pidetty ja paluu arkeen aloitettu rytinällä.

 

Alkukesä on treenien osalta mennyt kivasti. Aloitin kesäkuun alusta jälleen yhteistyön valmentajan kanssa. Hän tekee ohjelman aina kolmeksi viikoksi kerrallaan. Tämä tyyli sopii minulle erinomaisesti, ei tarvitse itse pähkäillä mitään, tekee vaan treenit ja kommentoi fiilikset ja tsekkaa palautteet. Ihanan yksinkertaista.

 

Kesälomallakin tein kaikki treenit ihan tunnollisesti, yhteen viikkoon tosin tuli vähän extrapyöräilyä, kun osallistuin Discover Saimaan järjestämälle Saimaan saaristopyöräilyretkelle. Tarkoitus oli ohjelman mukaan retkipyöräillä reitti Imatra–Ruokolahti–Kyläniemi–Taipalsaari–Lappeenranta–Imatra (yhteensä 160 km) kolmessa päivässä. Retkeä edeltävällä viikolla minulle selvisi (kiitos rakkaan siskoni, jolle mikään tavallinen ei riitä :D), että retkelle onkin tulossa erikseen ”kuuma(puuma)ryhmä”, joka polkisi siirtymät hieman kovempaa, kun retkeilyporukka.

 

 

”Kuuma ryhmä”, eli siskoni, oppaamme Anne ja minä lähdössä matkaan.

Alun perin olin ajatellut lähteä matkaan perusretkipyörällä, mutta yllämainitusta syystä päädyin maantiepyörään. Pääsääntöisesti matkatavarat kulkivat huoltoauton kyydissä majapaikkoihin, joten pyörälaukkuun piti pakata vain vähän extravaatteita, pyöränhuoltotarvikkeet ja evästä.

 

Lähtö oli Vuoksen kalastuspuistosta. Meidät jaettiin kolmeen ryhmään, joilla jokaisella oli oma opas. Meidän ”kuuma ryhmä” koostui minusta, siskostani sekä oppaastamme Annesta. Vasta lähtöpaikalla sain kuulla, että meidän ryhmämme polkeekin pikku lisälenkin, eli Äitsaaren kierroksen. Se tiesi siis 50 kilometriä extraa heti ensimmäiseen päivään.

 

Hiukan alkoi siinä kohtaa hirvittää, varsinkin, kun olin melkoisesti itseäni kokeneempien ja parempikuntoisten seurassa. Matkaan päästyämme kaikki sujui hyvin. Paikallisena tunsin jo reitin ja osasin varautua mäkiseen maastoon. Anne antoi hyviä vinkkejä ryhmäajoon ja peesaukseen, joista minulla ei ole paljon kokemusta, kun pääsääntöisesti tulee poljettua yksikseen.

 

Ensimmäisenä päivänä pysähdyimme Ruokolahdella kesäkahvila Kaikussa ja muut ryhmät tutustuivat matkalla vielä Salpalinjaan. Me skippasimme sen, koska hiekkatie ja maantiepyörä eivät kuulostaneet hyvältä yhdistelmältä.

 

Utula Naturen päärakennus

Ensimmäinen yö vietettiin aivan ihastuttavassa Utula Naturessa. Illalla oli ohjelmassa saunomista, uimista sekä yhteinen illallinen. Päivän saldo oli noin 100 km, joka sujui yllättävän kevyesti, kiitos hyvän vetoavun ja peesipaikan.

 

Utula Naturen joogaterassi.
Utula Naturen ihana hiekkaranta.
Joogahetki aamulla.

 

Huoltoauto kuskasi paitsi tavaroita, kerran myös pyörät kuskeineen päivineen yhden hiekkatiepätkän, jota ei maantiepyörällä tehnyt mieli ajaa.

 

Seuraavana aamuna meillä ei ollut kiire lähteä matkaan, koska meille oli varattu paikat vasta klo 13 pyörälauttaan Kyläniemestä Taipalsaarelle. Näin ollen ehdimme käydä aamu-uinnilla ja nauttia aamiaisen kiireettömästi. Utula-Kyläniemi väli on melko lyhyt pätkä, eikä siinä mennyt kauan, vaikka välissä oli yksi lossimatkakin. Ehdimme vielä nauttia auringosta tunnin verran Kyläniemen kärjessä, jossa odottelimme Roope Saimaata.

 

Roope-Saimaa kuljettaa pyöräilijöitä Kyläniemen ja Taipalsaaren
välillä.

 

Roope Saimaa kuljettaa pyöräilijöitä Kyläniemen ja Taipalsaaren väliä. Lautalle kannattaa varata paikka ennakkoon, se on ollut kovin suosittu tänä kesänä.

 

Lauttamatka Saimaalla oli hieno elämys. Lautalta sai ostaa kahvia ja pientä evästä.

 

Taipalsaarelta jatkoimme matkaa kohti Lappeenrantaa Vehkataipaleen kautta. Muu ryhmä kurvasi Taipalsaaren kirkolle, mutta me valitsimme reitin Vehkataipaleen kautta kohti Lappeenrantaa välttääksemme hiekkatieosuuden. Matkalla pysähdyimme ihailemaan maisemia ”Sorjosen sillalle”. Tarkoitus oli jatkaa siitä matkaa Saimaan kanavalle ja kanavamuseolla, mutta rautatieremontti oli sotkenut osan reiteistä, eikä paikallisopaskaan (eli minä) osannut opastaa meitä oikeaan paikkaan, joten aikamme ympyrää ajeltuamme päätimme käydä kahvilla satamassa ja jatkaa siitä vielä Saimaanharjulle, koska LPR-Saimaanharju väli on vaan niin kaunis.

 

Reittimme kulki läpi kauniiden järvimaisemien

 

Onnistuimme hiukan eksymään vielä matkalla toiseen majapaikkaamme Salpalinjan hoviin. Tälläkin kertaa hämäännyimme tietöistä, jotka olivat katkaisseet yhden kadunpätkän. Kiertotie olikin sitten vähän pidempi, mutta lopulta pääsimme perille. Toisen päivän saldoksi tuli taas muutama kilsa päälle satku. Illallisen, saunan ja paljun jälkeen uni jälleen maistui.

Kahvitauko Satamatie 6 -kahvilassa Lappeenrannan satamassa.
Salpalinhan hovi Lappeenrannan Rutolassa.

 

Salpalinjan hovi on vanha koulu, josta on remontoitu pieni hotelli. Paikka oli oikein kiva ja sillä on mielenkiintoinen historia. Aamulla muu ryhmä kävi vielä opastetulla kierroksella lähimaastossa, me päätimme lähteä ajoissa polkemaan, koska lisälenkkiä oli jälleen luvassa.

 

Valmiina starttaamaan kolmanteen ajopäivään!

 

Kolmantena päivänä suuntasimme uudestaan Saimaan kanavalle, ylitimme kanavan Soskuan sulun kohdalta, josta jatkoimme kohti Konnunsuota. Konnunsuolla on sympaattinen Konnunsuon baari, jossa pysähdyimme päiväkahville. Sieltä matka jatkui Joutsenon kautta kohti Vuoksen kalastuspuistoa ja retken päätepysäkkiä. Kolmannen päivän saldoksi tuli n. 80 kilometriä.

 

Päiväkahvit Konnunsuon baarilla.
Jossain Joutsenossa.

 

Retki oli kokonaisuutena todella upea. Meille sattui täydellinen pyöräilysää, saimme polkea poutasäässä koko matkan. Kaikki järjestelyt toimivat myös hienosti ja jokainen ryhmä sai edetä omaan tahtiin samalla nähtävyyksistä nauttien.

 

Vastaavia retkiä on tulossa vielä tällekin kesälle, kannattaa tsekata!

 

Kiinnostuitko pyöräretkistä? Käy lukemassa retkikuvaus ja varaa matkasi heti!

 

Sunset- melonta Saimaalla
Melontaretki Saimaalla

Melontaa auringonlaskuun

Yksi tämän kesän haaveista oli olla mukana kajakki- tai kanoottiretkellä. Olin aiemmin melonut inkkarikanootilla, mutta kajakkia en ollut aiemmin kokeillut, joten retken tuli sopia aloittelijalla. Aivan sopivaa sopivaan aikaan olevaa retkeä ei löytynyt kotikonnuilta ja sattumalta huomasin mainoksen SUNSET-saarimelonnasta Saimaalla. Se kuulosti heti todella hienolta. Katsoin sääennustetta Imatralle ja se näyttikin aivan loistavalta eli aurinkoa, lämpöä ja tyyntä. Tähän oli tartuttava.

Perille päästyäni sain aluksi kokeilla yksikkökajakkia, mutta koska melontamatka oli pitkähkö ensikertalaiselle, päädyin melomaan parin kanssa. Matka sujui oikein hyvin leppoisasti ja ilmakin tosiaan suosi meitä. Lopulta rantauduimme kauniille Kangassaarelle, jossa pulahdin uimaan kirkkaaseen ja raikkaaseen veteen. Auringonlaskulla söimme eväitämme ja nautimme kauniista maisemista. Puolikuukin paistoi matalalla ja piirsi kuunsiltaa tyynen järven pintaan. Oikein tunnelmallista!

 

Kangassaaren rannassa on hyvä pulahtaa Saimaan puhtaaseen veteen. Kuva: Discover Saimaa

 

Paluumatkakin sujui hyvin ja sain retken vetäjältä ohjausta ja hyviä vinkkejä melontaan. Porukka oli mukavaa ja meillä oli oikein kiva melontaretki.

Lämminhenkinen auringonlasku teki vedelle sillan ja kruunasi illan.  Kuva: Discover Saimaa

 

Sitten vielä laiturilla purettiin tavarat kajakeista ja kajakit putsattiin ja vietiin takaisin varastoon. Kello oli vähän yli kymmenen illalla palattuamme, mutta kauniina kesäiltana ei kenelläkään ollut kiire mihinkään.

Itse olin valinnut lähistöltä niemen kärjestä paikan riippumatolleni, jossa vietin seuraavan yön ihaillen laskeneen auringon värjäämää taivaanrantaa ja vieläkin alemmas painuvaa puolikuuta.

Kiitos onnistuneesta retkestä!

Sirke, Mäntsälä

Saimaan kanava reitti pyöräillen
Pyöräretkeläiset Lappeenrannan satamassa.

 

Olen 17-vuotias kesätyöntekijä Discover Saimaalta. Kävimme testimatkalla pyöräilemässä Saimaan kanava reitin. Lähdimme matkaan Rakuunamäeltä Pyöräliike Varustamon edestä, josta saimme allemme Specialized sähköpyörät. Sähköpyörä rullasi niin kevyesti Lappeenrannan keskustan läpi, että olimme jo nopeasti Saimaan kanavan suulla.

Pirteä oppaamme Jenna kertoi meille Saimaan kanavan historiasta ja saimme nauttia kauniista maisemista, jota Saimaa meille tarjosi. Päivä oli kuuma, mutta onneksi tuuli viilensi meitä Saimaan kanavan rantaa pitkin polkiessa. Matkalla näimme myös Saimaan kanavan sulkuja niin vanhoja kuin uusiakin. Hullua ajatella kuinka sulut oikeasti toimivat. Oppaamme kertoi meille, kun sulut suljetaan niin vesi voi laskea lähes kymmenen metriä. Ajatus kiviseinämien välissä olosta saa mahan pohjan kutkuttamaan.

Vanha Saimaan kanavan sulku. Itse asiassa tämä vanhempi Saimaan kanava oli paljon pienempi sekä kapeampi verrattuna nykyiseen Saimaan kanavaan ja sulkuihin. Vanhan sulun aikaan tarvittiin monia voimakkaita miehiä pyörittämään sulkuja auki hartiavoimin. 

Kanavan varren puutarhan sisäpihalta löytyi vanha museokahvila. Museokahvilan näyttelyistä selvisi, että Saimaan kanava on ensimmäisen kerran avattu vuonna 1856. Auringon paisteessa oli ihana nauttia virkistävästä jäätelöstä museokahvilan viihtyisällä sisäpihalla. Sähköpyörä kuljetti meidät Lappeenrannan satamaa kohti Saimaan rantaa pitkin. Retken päätteeksi pääsimme nauttimaan vedyt Sataman torille samalla nauttien lämpimästä kesäpäivästä.

Museokahvilan viihtyisä piha (kuva: Discover Saimaa)

Retki oli kokonaisuudessaan oikein onnistunut muutaman tunnin kevyt pyörälenkki samalla koluten Lappeenrannan historiaa sekä Saimaan kanavan toimintaa. Sähköpyörillä matka oli helppo taittaa ilman suurta urheilusuoritusta, keskittyen enemmän nauttimaan maisemista ja historiasta. Museokahvila tarjosi reitin varrelle sopivan tauon pysähtyä syventymään alueen historiaan sekä/tai nauttimaan jäätelön.

Ihanan pirteä ja elinvoimainen Lappeenrannan satama (kuva: Discover Saimaa)

Eläväisen iloinen opas Jenna (kuva: Discover Saimaa)

TRIESTE, Kiipeilyä sekä historian havinaa
Vaellus Siciliaan Stromboli tulivuorelle

Trieste valikoitui meidän perheen matkakohteeksi mahtavien kiipeilypaikkojen sekä mielenkiintoisen historiansa vuoksi. Trieste on erilaisten kulttuurien kohtaamispaikka.  Triesten keskustan tyylikäs arkkitehtuuri ja mahtipontiset rakennukset kertovat Triesten Itävalta-Unkarin aikaisesta menneisyydestä. Vasta toisen maailmansodan jälkeen Trieste liitettiin Italiaan. 

 

 

Kulttuurien sekamelska. Roomalainen amfiteatteri ja toisella puolen tietä laatikkomainen poliisiasema.

 

Italialainen rento elämänmeno näkyi lukuisissa kahviloissa. Onhan Triesteä sanottu Italian kahvipääkaupungiksi, kuuluisan ILLY-kahvin kotipaikaksi. Ja tämähän oli täydellinen paikka miehelleni- nopea espresso tuplana pystytiskiltä. Lapsiemme mieleen taas olivat yömyöhään avoinna olevat jäätelöbaarit, joissa kokoontuivat sulassa sovussa koirat kuin pitkän  illallisen nauttineet triesteläiset.

 

 

Paljasjalkaisen italialaisen kiipeilyoppaan Alberton kanssa lähdimme tutustumaan Triesten lahdelta jylhinä kohoaviin vuoriin ja niiden kiipeilymahdollisuuksiin. Jo Napoleonin ajalla rakennetulta tieltä lähti pieni mutkainen polku metsän halki kohti huikaisevia kiipeilypaikkoja. Jos itse kalliokiipeily tuntuu haastavalta voi luonnonkauniista maisemista ja auringosta nauttia patikoiden tai maastopyöräillen.

 

Välillä oli pakko pitää selkä kiinni kivessä, kun maisemat huippasivat.

 

Kiipeilyoppaamme Alberto reititti meidän perheen miehille sopivan kiipeilyreitin kallionseinämään ja me tytöt tyydyimme ihailemaan maisemia auringon helliessä meitä. Ylhäältä oli hulppeat maisemat Triesten lahdelle, jossa simpukan keräyskorit keikkuivat meressä kauniissa rivissä  lempeiden aaltojen lomassa. 

 

Poikamme tutkii reititystä auringon lämmössä

 

Illalla ylänkömailla kapeiden kujien suojista löytyi Alberton opastama paikallinen maatila, jossa tarjoiltiin osmiza-illallinen. Osmiza on osa paikallista ja historiallista kulttuuria, jossa paikalliset perheet tarjoavat illallista oman tilan tuotteistaan.  Tunnelma osmiza-illassa oli eloisa. Illan edetessä nuori mies meni paikalle tuodun pianon eteen ja koko tallin täytti iloinen laulu. Lauluun yhtyivät perheiden iäkkäät jäsenet sekä lapset, myös kokki innostui laulamaan triesteläisten laulua. 

 

Illallinen koostui paikallisista erilaisista kinkuista ja leikkeleisitä sekä juustoista.

YHTEYSTIEDOT

Discover Saimaa

+358 41 313 6868 

Y-tunnus 2497697-2

OTA YHTEYTTÄ
Anna nimesi.
Kirjoita viestisi.
EnglishFinnishGermanRussian
bodrum escort - eskişehir escort - escort mersin - mersin escort bayan - mersin escort