Vieraiden kertomuksia

Liukulumikenkä puuhailua metsässä ja vesistöillä.

Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Tuttu aloituslause tutusta kirjasta. Mutta kun suokuokka on yhdyssana, niin kirjasarja olisi varmaan saanut toisenlaisen tulkinnan tuolla tavalla. Mutta tuoreempiakin mysteereitä on. Liukulumikenkä, liukulumikenkä. Lukija pohtikoon.

Sain lainaksi liukulumikengät ja lainataakkaa kasvatin laina-ahkiolla. Autokyytikin vielä tarjoutui kohti 40 min ajomatkan päässä tarjoutuvaan hiljaisuuteen yhdistettynä pilvisyyden tarjoamaan päivän kestävään siniseen hetkeen. Ainakin se siltä tuntui; jälkikäteen.

Kengiksi valitsin vaelluskengät, koska ne sai helpoiten siteisiin kiinni. Nilkkatuki on tärkeä. Kenkien pohjan olisi kuitenkin syytä olla notkea, jolloin sidekin pystyy toimimaan oikein. Jäykkä pohja ei sitä tee. Siteet on räikkäkiristyksellä, joten ne saa helposti tiukalle. Avaamista helpotti yksinkertainen lukituksenvapautin.

Samantyyppistä kiinnitystapaa käyttää mm. TSL lumikengissään. Sauvat kannattaa olla hieman pidemmät kuin sauvakävelyn kriteerit määrittävät. Liikutaanhan kuitenkin umpihangessa, jolloin se sompa saattaa tavoitella hyvinkin matalia syvyyksiä, ehkä turpeeseen saakka.

Pakkanen narisi päkiän alla kun kannoin liukulumikengät autosta kauemmas. Nuuhkin siemauksen pakkasilmaa, kun kohosin siteiden kiinnityksen jälkeen. Ilma tuoksui, noh juuri sille pakkasilmalle. Pukkasin itseni liikkeelle kohti umpihankea.

Runoa mukaillen: Latua pitkin ladun on vanki; vapaa vain on umpihanki. Ensimmäisessä laskussa kohti järveä ei vauhti vielä hirvittänyt. Ahkiokin perässä piti siitä huolen omalta osaltaan. Osa kuului liukulumikenkien pohjassa oleviin mohair-nousukarvoihin. Järven selällä pääsikin sitten siihen nimenmukaiseen liikkumiseen eli liukumaan lumikengällä. Nopeasti pääsin perille oikeasta hiihto/ liukutavasta.

Hanki upotti järvellä noin 10 cm ja se helpotti liikkumista. Rytmikkään liikkeen löytää helposti. Niillä liikkuminen on kuin hiihtäisi metsäsuksilla.. Tai no ainakin siihen asti kunnes kohtaa järvellä vettä hangen alta. Kuten kävi. Hölmöyttäni nostin kastuneen liukulumikengän heti pois hangesta ja samalla siihen jäätyi läjä lunta. Vihje: Jos joudut vesistöllä kosteuden kanssa talvella tekemisiin, niin pidä liukulumikenkä tai suksi hangen alla, kunnes kosteus on ohitettu. Tällä tavoin ei pohja jäädy.

Järvien ylityksen jälkeen oli termarin aika ja pohjien puhdistus. Ei puukolla! Sopivin väline lienee jääraappa tai miksipä ei koko lumiharja. Hetken hengähdys ja pääsinkin hyökkäämään umpihankiseen ylämäkeen. Mohairpohja toimi kuten pitikin. Kädet pääsi helpommalla kun pohjan pitoon pystyi luottamaan. Eipä lipsuteltu vaan tasaisella, mutta rytmikkäällä hiihdolla koetin päästä eteenpäin ennen kuin linssit on huurussa. Vaan niinpä ei käynyt. Mukavan lämmin oli kokoajan eikä liukulumikenkien kanssa tarvinnut kroppaa ahdistukseen saakka kiusata. Ahkio yritti parhaansa mukaan jarruttaa menoa. Syykin selvisi. Sen pohja jäi saikkatauolla raappaamatta. Ei se mitään.

Pian reissun tavoitekkin siinti silmissä. Koukattiin ohikulussa korsuun. Tulet kaminaan ja jo kohta tasainen rauhoittava humina täytti hirsisen majan matalan. Puita oli mukana ja sytykkeitä hatullinen, niin tulenjumalakin oli suosiollinen. Luonnossa se ruokakin maistuu paremmalta. Pääateria oli makkaraa ja jälkiruuaksi munkkeja. Termarissakin oli vielä tilkka hunajateetä. Tämän jälkeen uni ilmoitti itsestään. Vähänkuin auton keltainen varoitusvalo. Eipä odoteltu punaista valoa, koska ilta alkoi kiristämään otettaan ja siirtymään voitolle valonmäärästä päivänkulussa. Oli aika otsalampun.

Odotin paluuladun tuomaa helpotusta, mutta pieni yllätys oli kun nousukarvat ottikin hieman kiinni. Loivaan alamäkeen pienet hiihtoliikeet helpotti. En kokeillut alamäkihiihtoa ilman ahkiota. Paluu järvelle sujui leppoisasti luistatellen. Järvellä ei kohdattu kosteikkoja, ei edes silloin kun pysähdyttiin. Oli hiljaista. Vain oma sydän teki kuuluvaa työtään. Mittasin desibelit. 4db. Ja tuo kaikki on tarjolla vain 40min ajomatkan päässä Imatran talousalueelta.

Kaikki loppuu aikanaan. Hyväkin. Lumet ja jäät vielä kevyesti pois liukulumikengistä ennen takakonttiin laittoa. No mitä jäi taskuun päivästä. Omalta kohdaltani päivä ei jäänyt vain kokeiluksi vaan siirtynen käyttäjäksi. Liukulumikenkiä voi huoletta verrata lumikenkiin, mutta niillä voi liikkumista nopeuttaa luistattamalla kuten suksia. Niitä voi verrata myös suksiin, mutta tietyillä keleillä ne ovat hitaammat. Jalkineiksi sopii samat jalkineet kuin lumikenkiinkin. Sauvat tuo liikkumiseen turvaa, tehoa ja illanpäätteksi myös tukea.

Vielä kun markkinahinta hieman laskee, niin liukulumikenkä löytää tiensä monen ulkoilmaihmisen talonseinustalle. Ainakin yhden osoitteen jo tiedän.

Onnistuneeseen päivää kuluu myös hyvä eväät ja hyvä seura. Joskus on kuitenkin lupsakkaa liikkua siinä maailman parhaassa seurassa eli yksin.

t. jyrki K

Hiihtovaellus Etelä-Karjalassa liukulumikengillä — Jukajärven ympäristö on kuin olisi oikeassa erämaassa. Kesät talvet sama fiilis.

OAC karvapohjasukset — Liukulumikengät eli toiselta nimeltään karvapohjasukset.

Kaminan lämmitystä. — Kamina lämmittää korsun. Tunnelma on ainutlaatuista.

Otsalampun valossa on kiva seikkailla. Blue moment.

Hiljaisuus luonnossa kulkiessa — Hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Oletko koskaan vain kuunnellut hiljaisuutta? Näillä desibeleillä se onnistui loistavasti.

Talvinen liukulumikenkäretki Etelä-Karjalassa. — Otsalampun valossa on eksoottista kulkea järven jäitä ja metsiköitä.

Olen viiskymppinen ja metsissä lapsena paljon kuljeskellut. Lappi on aina kiehtonut, mutta toistaiseksi oli vaellus jänkhällä jäänyt toteutumatta. Tarude Travelsin avittamana löytyi kadoksissa ollut vaeltajaminä, teltassanukkujaminä ja kullankaivajaminä tärkeän puuttuneen Lapin palasensa.

Reissuun lähdin ystävän ehdotuksesta ja valmiiksi järjestetty matka sopi hyvin kiireiseen syksyyn, muuhun ei olisi ehtinyt. Syyskuun alussa suuntasin Inariin, jossa yövyimme perinteikkäässä Kultahovin hotellissa Juutuanjoen kosken äärellä. Perheyrityksen pyörittämässä hotellissa nautittu illallinen lukeutuu omassa kokemuksessani aivan parhaisiin, juuri sopivasti kypsennettyä tuoretta rautua…ja jälkiruuaksi käsittämättömän herkullinen koivunlehdelle maistuva makuelämys nimeltä savusauna. Mikä alku!

Seuraavana aamuna testikävely vaelluskengillä, rinkan pakkaus, kantamusten tarkistus ja viimeinen karsintakierros, ja sitten tositoimiin. Juu, kuusen alla nukutaan, kehuskelin veneenkuljettajalle, jonka kyydissä matkasimme alkumatkan Lemmenjokea pitkin. Hän lupasi minulle paljonkin kultaa, jos onnistuisin löytämään sen kuusen. Lupaava alku, ajattelin, mutta ei, minä hölmö etelän turisti, täällähän ei kuusia kasva.

Venematka Lemmenjoella, plus viisi astetta, komea ruska ja veneen ohjaimissa Lapin James Bond. Kovaa mentiin. Nenä kohmeissa lähdimme vesiputouksen juurelta tarpomaan kohti erämaata pakkaukset selässä. Ensimmäinen jyrkkä nousu laittoi mukavasti veren kiertämään ja siitä se sitten lähti rullaamaan. Löytyi metsäflow, upeat värit, hiljaisuus, vieressä virtasi tunturipuro, josta saattoi kahmaista raikasta juotavaa. Tuttavalliset kuukkelit seurasivat vaellusporukkaamme. Illansuussa saavuimme kansallispuiston taukopaikalle. Sinne oli löytänyt moni muukin vaeltaja vaikka luulin metsän olevan jo täysin ihmisvapaa. Telttoja oli kymmenkunta, nuotiolla nautittiin herkullinen kuivalihasta valmistettu illallinen, vaihdettiin kuulumiset ja sitten pehkuihin. Yö teltassa lämpimässä makuupussissa, solisevan tunturipuron äärellä, avot! Ensi kerraksi hankin vielä ilmatäytteisen patjan, niin kelpaa jopa käännellä kylkeä.

Aamupuuron vahvistamana jatkui vaellus syvälle erämaahan kohti kultaa ja kimallusta. Matkalla näimme hylättyjä valtauksia vanhoine erämökkeineen, puron reunalla tarkoin syödyn poron raadon. Ruokailija oli onneksemme jo siirtynyt kauemmas sulattelemaan, toivottavasti vatsa kylläisenä… ei vaan, taisi olla jo vanhempi raato. Matkan varrelta saattoi poimia suuhun variksenmarjaa, puolukkaa ja juolukkaa, erityisen mukavasti tämä toimi tunturille noustessa, kun ei tarvinnut kantamuksineen edes kumartua.

Näimme tunturin laella ihmeellisen lentokentän. Vierailimme erämaakirjastossa, joka maagisuudessaan lyö vertoja jopa muinaiselle Alexandrian kirjastolle. Vaelsimme, hengähdimme ja voi että miten hyvältä lämmin kahvi ja pala suklaata siinä välissä maistuikin. Ihaillessamme tunturilta avautui huikeita ruskan sävyttämiä näkymiä kauas eri ilmansuuntiin, vahva tunne että nyt oltiin eittämättä oikeassa paikassa. Päätimme kuitenkin jatkaa ja iltapäivällä saavuimme valtaukselle. Siellä tapasimme aidon kullankaivajan, jonka opastuksella kaivoimme ja huuhdoimme. Pimeässä illassa saunoimme, kastauduimme tunturipurossa ja tämän kruunasi vielä kullankaivajan tunnelmallisessa mökissä nautittu viiden tähden illallinen, villiyrtein maustettua riekkoa, poroa…mikä nautinto, mikä elämys! Ja niin, löytämäni kullat, ne taisin suunnilleen menettää illan korttipeleissä. Niinhän siinä perinteisesti kuuluukin käydä.

Kulta ja rikastuminen ei taida myöskään olla Lemmenjoen kansallispuistossa edelleen toimivien harvojen kaivajien päämotiivi, kultaa edelleen löytyy pieninä hippusina, mutta jopa pullojen kerääminen lienee tuottoisampaa. Kullankaivuu alkoi Lemmenjoella 1870-luvulla ja saavutti huippukautensa 1940-1950-luvuilla. Tuolloin alueelta löytyi jokunen suurempikin hippu ja kaivajia vieraili alueella julkkiksia ja valtioiden ylintä johtoa myöden. Tänä päivänä kaivaminen jatkuu enää harvoilla kaivauksilla, lähinnä kulttuurisena muistumana. Eletään lumesta lumeen erakkoelämää, asutaan pienissä mökeissä lähes omavaraisena ja luonnon ehdoilla. Lomailemaan tänne ei kuitenkaan tulla, lapiolla on kaivettava 30 kuutiota vuodessa, jotta saa valtauksensa säilyttää. Alueella aiemmin tapahtunut konekaivuu on nyt kielletty ja sen muokkaamat alueet maisemoidaan entiselleen.

Kolmantena päivänä jatkui vaellus, yli tunturien ja ohitse jo talviteloille laitettujen kultavaltausten. Porojen juostessa tunturin harjanteella oli taianomainen näky. Pienet tauot tuntuivat myös yhä mukavammilta. Kävelymatkaa kertyi päivittäin noin kymmenkunta kilometriä. Enemmänkin olisi jaksanut, mutta tällä määrällä ehti sopivasti hengittää sisään tätä suurta elämystä ja luonnon rauhaa, samalla pohtia vähäsen myös syntyjä syviä.

Viimeisenä yönä majoituimme autiotupaan. Taas saunottiin, kylvettiin purossa ja illalla paisteltiin lettuja, nam! Tuvassa nukuttiin vierivieressä siskonpetissä, me ja toinen porukka, seitsemän iloista naista. Lämmin oli ja hauskaa. Aamulla jättäydyin hieman haikein mielin porukassa hännille nautiskelemaan. Mikä onni on saada olla täällä, mieli lepää, olo senkun vahvistuu, henki kulkee ja rinkka, sekin kulkee jo keveästi matkassa, kaikki mitä tarvitsee, ei mitään muuta. Tätä voisi jatkaa pidempäänkin ja niin tehdään – ensi vuonna uusiksi.

Matkan onnistumisesta suuri kiitos Tarude Travelsille, joka kokemuksen, taidon ja paikallisten tahojen kanssa verkostoitumisen ansiosta, saattoi tehdä matkasta kaiken tämän. Pääsin kokemaan Lappia ja sen taikaa parhaimmillaan, näkemää ihmeellisiä paikkoja, ja siihen päälle vielä nuo ikimuistoiset gastronomiset elämykset ja ihan paras matkaseura…Oli upeaa ja helppoa kerrankin voida saapua paikalle kädet heiluen, turvallisin mielin heittäytyä nauttia ja kokea!

Kullankaivuuta Lemmenjoella karukorvenkurussa — Kullankaivuuta Karukorvenkurussa

Menu

Kategoriat

Apua, hunajapurkissani on vuoluhunajaa!

Kuutamoretki liukulumikengillä

Latua pitkin ladun on vanki, vapaa vain on umpihanki.

Lemmenjoen kullankaivuuretki

Melontaretki Lieviskäjoelle

Saimaan saaristoreitti pyöräillen

Sunset- melonta Saimaalla

Saimaan kanava reitti pyöräillen

TRIESTE, Kiipeilyä sekä historian havinaa

YHTEYSTIEDOT

SEURAA MEITÄ

OTA YHTEYTTÄ