Menu
Discover_saimaa_talvi

Vallée Blanche

Perheeseemme kuuluu minä, mieheni ja jo teini-iän saavuttaneet tyttö ja poika. Olemme harrastaneet laskettelua koko ikämme, mutta lasten kanssa vapaalasku yhdellä maailman hienoimmalla off-piste reitillä Vallée Blanchella jännitti etenkin vanhempia. Vallée Blanche on  Euroopan pisin off-piste reitti, joka on noin 20 kilometriä pitkä jäätiköllä sekä vuorien välissä laskettava osuus.

 

Aamu valkeni kirkkaana ja oli täydellinen hetki huikealle laskupäivälle. Saavuimme Chamonixin kylän alakabiinille hieman ennen yhdeksää, jossa näimme oppaamme Alberton. Kiiruhdimme kabiinille, koska kirkkaalla säällä oli myös runsaasti muuta laskukansaa suuntaamassa ylös vuorille. Chamonixin laakson jäädessä alas alkoi jännitys kuplia vatsassa, miten me selviämme retkestä. Onkohan tämä turvallista?

 

Kabiinista poistuessa henkeäsalpaavat maisemat avautuivat ympärillämme. Ilma tuntui ohuelta hengittää, olimmehan 3842 metrin korkeudessa Aiguille de Midin yläasemalla, Euroopan katolla. Oppaamme Alberto kertoi, että ohueen ilmanalaan on hyvä totutella ja suuntasimme kahvilaan ottamaan italialaiseen tyyliin espressot. 

 

Pienen ilmanalaan totuttelun jälkeen jälkeen lähdimme Vallée Blanchen jäätikölle vievään tunneliin laittamaan jäätikkö laskuun tarvittavat varusteet valmiiksi. Edellisenä päivänä oli retkeen jo valmistauduttu  säätämällä jääraudat jokaisen monoihin sopivaksi. Valjaat ja piipparit olimme alustavasti laittaneet valmiiksi jo alhaalla. Alberto tarkisti huolellisesti kaikkien välineet. Holkilliset pelastusköydet kiinnitettiin reppuihin kuin myös leveät vapaalaskusukset kiristettiin jokaisen omaan reppuun napakasti kiinni. Poikamme sai lumilapion vastuulleen ja mieheni toisen jäähakun. Itseäni jännitti kovasti lasten puolesta, mutta Alberton ammattitaitoinen ja määrätietoinen ote rauhoitti mieltä.

Vallée Blanche alkoi laskeutumisella kapeaa lumiharjannetta pitkin. Olimme koko perhe kiinni toisissamme haarniskoista toiseen kulkevalla köydellä. Vuoristo-oppaamme Alberto oli viimeisenä köydessä ja jäähakun kanssa varmistamassa, jos joku perheestämme sattuisi liukastumaan kapealla  polulla. Lumiharjanteella kävellessä keskityin ainoastaan jääpiikkien seuraavaan askelmaan sekä pysymään samassa tahdissa muiden kanssa. Harjanteen tasaantuessa laitoimme Alberton avustuksella sukset jalkaan. Auringossa kimaltelevaa lunta oli silmän kantamattomiin ja ainoastaan vuorten huiput  siintivät horisontissa, korkeimpana Mount Blanc, jonka juurelta lähdimme laskuun. 

 

 

Reitti oli runsaasti laskeneelle perheellemme ilottelua. Alberto laski edellä ja muut ohjeiden mukaan lähes edellisen jäljissä. Oppaan ammattitaito punnittiin jäärailojen kohdalla, jossa ohitimme turvallisesti monta seuruetta viisailla reittivalinnoilla. Lukemattomien jääsiltojen ylittäminen oli upeaa ja hieman mahan pohjassa kutkuttelevaa. Jäärailojen jälkeen pysähdyimme pienelle evästauolle. Ohjeet kerrospukeutumisesta sekä riittävästä nesteen mukaan ottamisesta oli nyt tarpeen, sillä mitä alemmaksi tulimme sen huikeampaa ja lämpimämpää laskeminen auringonpaisteessa oli. Mer de Glacella saimme liu’utella suksilla vuorten välissä auringon helliessä poskiamme.

 

Mer de Glacen reunamalle oli louhittu upea jääluola “Grotte de glace”, jonka sisällä kävimme jäähdyttelemässä ja ihastelemassa jääveistoksia.

 

 

Jäätikön reunalla saimme myös tuntea ilmastonmuutoksen seuraukset. Maaliskuun ensimmäisinä päivinä oli jo paikoitellen sulaa ja laskeminen kylään metsän halki ei ollut enää viisasta. Niinpä suoritimme päivän kovimman fyysisen ponnistuksen ja kiipesimme n. 500 narisevaa metalliporrasta ylös jäätiköltä.  Matkalla saimme lukea kylttejä vuosiluvuista, missä jäätikön raja oli kulkenut menneinä vuosikymmeninä. Lukuisten hikipisaroiden jälkeen olimme ylhäällä, jossa jäätikön raja oli ollut 80 vuotta sitten. Täältä lähti entisaikaa henkivä funikulaari, joka vei meidät metsän halki takaisin vilkkaaseen Chamonixin kylään. 

 

Kokonaisuudessaan Vallée Blanche oli unohtumattoman hieno off-piste lasku meidän perheelle Loistavan oppaan Alberton ansiosta huikea lasku oli myös turvallinen koko perheelle.




YHTEYSTIEDOT

Discover Saimaa

+358 41 313 6868 

Y-tunnus 2497697-2

OTA YHTEYTTÄ
Anna nimesi.
Kirjoita viestisi.
EnglishFinnishGermanRussian