Menu
Discover_saimaa_talvi

Viimeinen yö karanteenissa, osa 8

Kahden viikon karanteeni häämöttää loppuaan. Huomenna pääsemme vapauteen. Meitähän on täällä kolme oireetonta negatiivista jäljellä. Keskiviikko yöllä eli ensi yönä lähtee laiva kohti Suomea ja toivottavasti olemme siinä kyydissä. Meinasimme käydä ulkoilemassa huomenna sekä samalla ostamassa eväät laivan hyttiin, sillä laivassa meillä jatkuu omaehtoinen karanteeni. Suomessa sitten jatkuu virallinen kahden viikon karanteeni yksin. 

Saksa kieltää yli kahden ihmisen tapaamiset, joten ryhmässä ei saa liikkua. Täytyy kulkea ulkona kaukana toisistamme ettei meitä vahingossakaan luokitella ryhmäksi. Sääntöjen rikkomisesta voi seurata jopa 25 000 euron sakkorangaistus. 

Hotellipalveluun tottuu kyllä todella helposti. Laitostuu, niin kuin sairaalassa sanotaan. Ruoka tulee valmiina oven taakse samoina kellonaikoina. Muuten arki rullaa omalla painollaan. Edeltävänä päivänä tykkään suunnitella ja kirjoittaa ylös seuraavan päivän ohjelman. Se rytmittää mukavasti päivän ja tekee karanteeniarjen hotellihuoneessa helpommaksi. 

Kirje Pormestarilta ja terveysviranomaisilta oli tiukkaa ja selkeää tekstiä. Kirje ei jättänyt epäselväksi mitä pitää ja saa tehdä, ja mitä ei. Se kertoi kovaa faktaa ja myös ohjeita karanteeniin. Pääpiirteittäin oleelliset asiat tulivat kirjeessä ilmi seuraavanlaisesti: “Yhden henkilön eristys on kevyin keino. Mittaa lämpö 2xpvä:ssä ja kirjoita se muistiin. Karanteenista poistuminen aiheuttaa sakkorangaistuksen lisäksi välittömän vankeusrangaistuksen (max 5vuotta vankeutta). Vapaus koittaa 31.3.2020, ehtona tietenkin oireettomuus. Karateeniajan päättyessä, maasta on poistuttava välittömästi.”

Hyvää yötä Lyypekistä.

YHTEYSTIEDOT

Discover Saimaa

+358 41 313 6868 

Y-tunnus 2497697-2

OTA YHTEYTTÄ
Anna nimesi.
Kirjoita viestisi.