Liukulumikenkä puuhailua metsässä ja vesistöillä.
Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Tuttu aloituslause tutusta kirjasta. Mutta kun suokuokka on yhdyssana, niin kirjasarja olisi varmaan saanut toisenlaisen tulkinnan tuolla tavalla. Mutta tuoreempiakin mysteereitä on. Liukulumikenkä, liukulumikenkä. Lukija pohtikoon.
Sain lainaksi liukulumikengät ja lainataakkaa kasvatin laina-ahkiolla. Autokyytikin vielä tarjoutui kohti 40 min ajomatkan päässä tarjoutuvaan hiljaisuuteen yhdistettynä pilvisyyden tarjoamaan päivän kestävään siniseen hetkeen. Ainakin se siltä tuntui; jälkikäteen.
Kengiksi valitsin vaelluskengät, koska ne sai helpoiten siteisiin kiinni. Nilkkatuki on tärkeä. Kenkien pohjan olisi kuitenkin syytä olla notkea, jolloin sidekin pystyy toimimaan oikein. Jäykkä pohja ei sitä tee. Siteet on räikkäkiristyksellä, joten ne saa helposti tiukalle. Avaamista helpotti yksinkertainen lukituksenvapautin.
Samantyyppistä kiinnitystapaa käyttää mm. TSL lumikengissään. Sauvat kannattaa olla hieman pidemmät kuin sauvakävelyn kriteerit määrittävät. Liikutaanhan kuitenkin umpihangessa, jolloin se sompa saattaa tavoitella hyvinkin matalia syvyyksiä, ehkä turpeeseen saakka.
Pakkanen narisi päkiän alla kun kannoin liukulumikengät autosta kauemmas. Nuuhkin siemauksen pakkasilmaa, kun kohosin siteiden kiinnityksen jälkeen. Ilma tuoksui, noh juuri sille pakkasilmalle. Pukkasin itseni liikkeelle kohti umpihankea.
Runoa mukaillen: Latua pitkin ladun on vanki; vapaa vain on umpihanki. Ensimmäisessä laskussa kohti järveä ei vauhti vielä hirvittänyt. Ahkiokin perässä piti siitä huolen omalta osaltaan. Osa kuului liukulumikenkien pohjassa oleviin mohair-nousukarvoihin. Järven selällä pääsikin sitten siihen nimenmukaiseen liikkumiseen eli liukumaan lumikengällä. Nopeasti pääsin perille oikeasta hiihto/ liukutavasta.
Hanki upotti järvellä noin 10 cm ja se helpotti liikkumista. Rytmikkään liikkeen löytää helposti. Niillä liikkuminen on kuin hiihtäisi metsäsuksilla.. Tai no ainakin siihen asti kunnes kohtaa järvellä vettä hangen alta. Kuten kävi. Hölmöyttäni nostin kastuneen liukulumikengän heti pois hangesta ja samalla siihen jäätyi läjä lunta. Vihje: Jos joudut vesistöllä kosteuden kanssa talvella tekemisiin, niin pidä liukulumikenkä tai suksi hangen alla, kunnes kosteus on ohitettu. Tällä tavoin ei pohja jäädy.
Järvien ylityksen jälkeen oli termarin aika ja pohjien puhdistus. Ei puukolla! Sopivin väline lienee jääraappa tai miksipä ei koko lumiharja. Hetken hengähdys ja pääsinkin hyökkäämään umpihankiseen ylämäkeen. Mohairpohja toimi kuten pitikin. Kädet pääsi helpommalla kun pohjan pitoon pystyi luottamaan. Eipä lipsuteltu vaan tasaisella, mutta rytmikkäällä hiihdolla koetin päästä eteenpäin ennen kuin linssit on huurussa. Vaan niinpä ei käynyt. Mukavan lämmin oli kokoajan eikä liukulumikenkien kanssa tarvinnut kroppaa ahdistukseen saakka kiusata. Ahkio yritti parhaansa mukaan jarruttaa menoa. Syykin selvisi. Sen pohja jäi saikkatauolla raappaamatta. Ei se mitään.
Pian reissun tavoitekkin siinti silmissä. Koukattiin ohikulussa korsuun. Tulet kaminaan ja jo kohta tasainen rauhoittava humina täytti hirsisen majan matalan. Puita oli mukana ja sytykkeitä hatullinen, niin tulenjumalakin oli suosiollinen. Luonnossa se ruokakin maistuu paremmalta. Pääateria oli makkaraa ja jälkiruuaksi munkkeja. Termarissakin oli vielä tilkka hunajateetä. Tämän jälkeen uni ilmoitti itsestään. Vähänkuin auton keltainen varoitusvalo. Eipä odoteltu punaista valoa, koska ilta alkoi kiristämään otettaan ja siirtymään voitolle valonmäärästä päivänkulussa. Oli aika otsalampun.
Odotin paluuladun tuomaa helpotusta, mutta pieni yllätys oli kun nousukarvat ottikin hieman kiinni. Loivaan alamäkeen pienet hiihtoliikeet helpotti. En kokeillut alamäkihiihtoa ilman ahkiota. Paluu järvelle sujui leppoisasti luistatellen. Järvellä ei kohdattu kosteikkoja, ei edes silloin kun pysähdyttiin. Oli hiljaista. Vain oma sydän teki kuuluvaa työtään. Mittasin desibelit. 4db. Ja tuo kaikki on tarjolla vain 40min ajomatkan päässä Imatran talousalueelta.
Kaikki loppuu aikanaan. Hyväkin. Lumet ja jäät vielä kevyesti pois liukulumikengistä ennen takakonttiin laittoa. No mitä jäi taskuun päivästä. Omalta kohdaltani päivä ei jäänyt vain kokeiluksi vaan siirtynen käyttäjäksi. Liukulumikenkiä voi huoletta verrata lumikenkiin, mutta niillä voi liikkumista nopeuttaa luistattamalla kuten suksia. Niitä voi verrata myös suksiin, mutta tietyillä keleillä ne ovat hitaammat. Jalkineiksi sopii samat jalkineet kuin lumikenkiinkin. Sauvat tuo liikkumiseen turvaa, tehoa ja illanpäätteksi myös tukea.
Vielä kun markkinahinta hieman laskee, niin liukulumikenkä löytää tiensä monen ulkoilmaihmisen talonseinustalle. Ainakin yhden osoitteen jo tiedän.
Onnistuneeseen päivää kuluu myös hyvä eväät ja hyvä seura. Joskus on kuitenkin lupsakkaa liikkua siinä maailman parhaassa seurassa eli yksin.
t. jyrki K
