Menu
Discover_saimaa_talvi

Melontaretki Lieviskäjoelle

Olin kesäkuun alussa Discover Saimaan melontaretkellä Lieviskäjoella. Aikaisempaa melontakokemusta minulta ei löydy, mutta retken jälkeen tuli olo, että kerta ei jää viimeisekseni. Ennen melomista meille kerrottiin turvallisuusasioista sekä neuvottiin oikeaa melontatekniikkaa, jolloin näin ensikertalaisenkin olisi helpompi meloa ja keskittyä uskomattomiin maisemiin matkan varrella.

Melontaretki Saimaa
Kevyesti virtaava Lieviskäjoki kuljettaa mukavasti eteenpäin.

Melominen oli yllättävän helppoa ja oikeasta tekniikasta sai melko nopeasti kiinni. Ennen itse Lieviskäjoelle pääsyä oli aloittelevalle melojalle raskaampia järviosuuksia, jolloin käsi- ja selkälihakset saivat pientä treeniä.

 

Itse Lieviskäjoelle saavuttaessa maisemat olivat henkeäsalpaavat. Tuntui, kuin olisi ollut jossain elokuvassa, koska luonto ympärillämme oli uskomattoman kaunis. Auringonpaiste taivaalta, pitkä vehreä vesikasvillisuus ja kirkas vesi loivat kauniin kokonaisuuden, jossa oli ilo meloa.

 

Hetken melottua Lieviskäjokea pitkin mutkan takana paljastui pieni poukama, missä pidimme tauon. Tauon aikana pääsimme veljeni kanssa pulahtamaan raikkaaseen Lieviskänjokeen. Söimme maittavat eväät taukomme aikana, jotta jaksaisimme samalla energialla vielä melonretken loppuun asti.

 

Melontaa Lieviskäjoella
Tauon aikana on ihana pulahtaa Lieviskäjoen raikkaaseen veteen

Virkistävän tauon jälkeen jatkoimme upean kaunista reittiä pitkin. Itse tykkäsin eniten kapeista ja samalla kauniista jokiosuuksista, joissa pystyimme samalla bongailemaan lintuja ja jopa kesän ensimmäisiä perhosia. Meitä viihdyttivät myös kauniit sudenkorennot, jotka tykkäsivät tulla kajakkimme päälle ottamaan aurinkoa.

 

Kokonaisuudessa retki oli upea. Koin, että ensikertalaiselle retki oli sopiva ja järvi osuudet toivat mukavaa haastetta. Kuitenkin joki osuudet olivat mielestäni parhaita, koska niissä joen mukavasti kuljettava virta oli apuna. Tämä mahdollisti maisemien ihailun sekä rentoutumisen luonnon helmassa.

melojat Lieviskäjoella

-Peppi

YHTEYSTIEDOT

Discover Saimaa

Y-tunnus 2497697-2

OTA YHTEYTTÄ
Anna nimesi.
Kirjoita viestisi.

VERKKOLASKUTUSOSOITE

Discover Saimaa

Y-tunnus: 2497697-2
E-laskuosoite 003724976972

E-laskujen välittäjätunnus OKOYFIHH

C/o Vuoksen Kalastuspuisto

Varpasaarenpolku 12

55120 Imatra

info@discoversaimaa.fi