Mont Blanc on Alppien korkein huippu (4 810,90 m). Se sijaitsee Italian ja Ranskan rajalla. Huippu on osa suurempaa Mont Blancin massiivia, joka käsittää useita 4 000 metrin korkeuden ylittäviä huippuja.
Vuoristoon matkustaminen edellyttää elimistön sopeutumista eli akklimatisoitumista. Reissun valmisteluun kuului useampana päivänä peräkkäin korkealla ilmatilassa oleskelu. Me toteutettiin korkealle yli 3000metriin meno hissillä. Lähdettiin aamusta ylös vuorille, päivä treenailtiin kiipeilyä ja illasta tulimme hissillä alas. Ei rasitettu turhaan itseämme fyysisesti, että on sitten iskussa kun Mont Blancille lähtö tapahtuu.
Blancille on useampi reitti. Valitsimme reitiksi kolmen Mont Blanc summits reitin, joka kulkee Tacul (4248m), Mont Maudit (4465m) huippujen kautta.
Matkamme Blancin huipulle alkoi Chamonix’sta, josta otimme iltapäivän viimeisen kabiinin ylös Aiguille du Midille (3842m). Yövyimme noin 3600 metrin korkeudessa ylhäällä vuoristomajalla, Refuge des cosmiques. Se on Ranskan Alppien toiseksi korkein vuoristomaja. Saapuessamme sinne aurinko oli juuri laskemaisillaan ja illallinen oli katettu pöytään. Maja oli täynnä ihmisiä, joilla oli haave valloittaa seuraavana päivänä Mont Blanc.
Aiempien päivien huono keli sai monet siirtämään lähtöä eteenpäin, myös meillä oli sama tilanne. Kaksi päivää aiemmin kolme kokenutta vuoristovaeltajaa oli jäänyt huonon sään armoille ja olivat tippuneet jyrkänteeltä alas. Kaikki menehtyivät ja seuraavana päivä näimme, kun ruumiit kuljetettiin helikopterilla alas vuoristosta. Huonolla kelillä ei kannata lähteä uhmaamaan omaa henkeä. On hyvä olla malttia ja odottaa parempia olosuhteita.
Nukuimme neljä tuntia, jonka jälkeen aamupala tai ennemminkin yöpala. Syötävä oli, vaikkei yöllä kovin maistunutkaan ruoka. Silti sitö ei tiennyt milloin seuraavan kerran saamme syötyä. Kiipeäminen Mont Blancille alkoi yön pimeydessä klo 02. Otsalamppujen valossa lähdimme etenemään ylöspäin. Matkalla ohitettiin isoja railoja, jotka olivat molemmin puolin aivan vieressä. Ilman otsalamppua olisi ollut mahdotonta kulkea. Yksi iso railon ylitys oli matkalla. Pitkiä tikkaita pitkin yksitellen kontaten ylitettiin railo toiselle puolelle. Olimme tietysti köydessä kiinni turvataksemme itsemme tippumiselta. Tikkaat olivat melkein vaakatasossa ison railon välissä ja välimatka tuntui pitkälle.
Matkan varrella oli häkellyttävän luonnon kauniita ja luonnollisia vuoristo olosuhteita. Yksi pidempi jääkiipeily osuus oli matkallamme. Se sattui vielä pimeään aikaan ja lähtöpisteestä ei ollut näkyvyyttä ylös, jossa jääseinä päättyi. Se oli jännittävää, mutta siinä tilanteessa sitä vaan menee eteenpäin. Tarkkaavaisena ja huolellisesti oli edettävä askel kerrallaan jäärautojen kanssa sekä hakkua tiukasti iskiessä jääseinään.
Olosuhteet olivat todella haastavat meille, johtuen kovasta tuulesta. Tuuli teki ilman kylmäksi ja oli mahdotonta ottaa hanskoja pois, ettei kädet jäätyisi. Joten ylimääräisiä taukoja emme pitäneet eikä reppua tullut turhaan availtua. Yhden kiven kolossa sai hieman tuulensuojaa, että sai otettua repusta termospullon ja hieman välipalaa energiaksi.
Mont Blancin saavutettua fiilis oli huikea. Tuntui todella, että on saanut kokea jotain ennen kokematonta ja ainutlaatuista. Tunne kosketti syvälle, sillä matka ei ollut mitä helpoin kovan tuulen vuoksi. Huipulta on fantastiset maisemat joka puolelle yli alppien. Huipulle ei jääty pidemmäksi aikaa ihmettelemään. Aurinko onneksi paistoi pilvettömältä taivaalta ja päivän valjetessa se alkoi lämmittämään tuulen piiskaamia kasvoja.
Paluumatka tulimme eri reittiä takaisin. Tuuli alkoi helpottamaan ja varpaisiin alkoi palautumaan tunto/lämmön tunne. Matka alas tuntui pidemmälle mitä olin ajatellut. Ajatus siitä, että alamäkeen on helpompi mennä, niin se ei kyllä pitänyt paikkaansa.
Pidimme tauon Tete Roussen vuoristomajan kohdalla, muuten taukomme oli lyhyitä juomataukoja. Matkan aikana söimme banaania, suklaata ja pari energiapatukkaa. Itselläni oli vielä pähkinöitä ja rusinoita mukana.
Tulimme pitkän matkaa alas kallio- kivialuetta pitkin. Se oli jaloille raskasta ja tietenkin koko päivän pitkä vaellus alkoi jo tuntumaan väsymyksenä. Ohitimme vaarallisen solan, jossa kivivyörymät ovat yleisiä. Sola oli vasta ollut suljettuna, sillä ihmisiä oli jäänyt kivivyöryn alle ja menehtynyt. Solan ylityskohdan väliin oli viritetty pitkä köysi, joten matka solan yli oli helpompi ja nopeampi. Siihen ei kannattanut eikä saanut jäädä maisemia katselemaan. Samaan aikaan ylitystä ei tehty, ensin meni toinen ja sitten vasta tuli toinen perästä, kun oli varma että kivivyöry alkanut.
Reissun ja päivän päätteeksi saavuimme pienelle juna-asemalle, joka oli vuoristojunan päätepysäkki (2400m korkeudessa). Idyllinen vuoristojuna kuljetti meidät upeissa maisemissa Les Houches laskettelukeskuksen ylä-asemalla, josta otimme kabiinin alas Les Houches kylän ala-asemalle. Matkamme oli kestänyt 14 tuntia yhtä jaksoisesti. Kyllä se kannatti. Siinä vaiheessa kylän paikallisessa baarissa oli aika ottaa ansaittu olut ja se maistui paremmalle kuin mitä olin muistanut miltä hyvä olut maistuu!
Mont Blancille todennäköisesti palaan vielä. Ehkä ensi kerralla suksien kanssa ja lasken Mont Blancin valkoisia harjanteita pitkin alas. Haaveita pitää olla, joku päivä ne voivat vielä toteutua..kun riittävästi haaveilee!
