Pakkasyön jäljiltä metsän poluilla on kova pohja ja nautiskelevan maastopyöräilijän unelma keli tai ainakin näin ajattelin sen olevan. Kevätaurinko pilkottaa pilvien takaa, mikä mahtavuus lähtevä tutkimaan polkujen kuntoa talven jäljiltä.

 

 

Melko pian metsän siimekseen päästyäni ymmärsin, että pitkät, laiskat sunnuntai-aamut brunsseineen on syytä unohtaa, jos mielii keväällä kovalle polulle ajamaan. Tutut reitit tarjosivat monenlaista haastetta; oli hyvää kovaa polun pohjaa, sulia pätkiä, sohjoa ja joka maastopyöräilijän unelmaa rehellistä kuraa ja mutaa, ja reilusti. Irtolokari tuli satulan takana tarpeeseen, kun kuivaa kohtaa ei löytynyt kuin pystymetsän rämeiköstä. Muovinen irtolokasuoja on ollut näppärä hankinta. Se on helppo laittaa paikalleen satulan taakse ja kätevä irrottaa, kun viilettää kuivia neulaspolkuja pitkin harjuja keskikesän lämmössä. 

 

 

Toinen toimiva ratkaisu kylmän, mutta myös lian kanssa, on ollut tekniset kovapintaiset shortsit. Pehmusteisten pitkien pyörätrikoiden päällä olleet shortsit pitivät ajajan lähes kuivana koko matkan. Näillä pienillä vinkeillä maastopyöräilystä voi nauttia myös kosteammalla kelillä.

 

Aloittelevalle maastopyöräilijälle metsässä polkujen ajelu aikaisin keväällä ei välttämättä tuo maastopyöräilyn huumaa. Polut ovat aika haastavassa kunnossa. Pehmeän lumen tuoma turva juurakoiden ja kivien ylityksessä on menneen talven lumia. Jäisen polkupinnan reunoilta pilkistävät petolliset terävät kivien kärjet ja juurakot pullottivat mäntyjen oksien alta. Polku-uralla  on useassa paikalla jään ja sohjon sekamelska. Toisaalta, jos pitää jatkuvasta jännitteestä ja vaaran tunteesta niin varmasti arkiset huolet unohtuvat taiteillessa kohti seuraavaa mutkaa. 

 

Mari

– wannabe rohkea MTB-kuski-